Historiaa

 

Kirsi-Marja Siltavuori-Illmerin puhe

RAUMAN KALEVALAISTEN NAISTEN 25-VUOTISJUHLA 17.10.2010 POSELLISSA

 

Hyvät juhlavieraat, rakkaat Kalevalaiset Naiset sekä arvostetut miespuoliset jäsenemme!

 

Kalevalaisten Naisten Liitto on perinne- ja kulttuurijärjestö, johon kuuluu 60 yhdistystä Suomessa sekä kolme Ruotsissa. Liiton tarkoituksena on suomalaisen kansanperinteen elävöittäminen ja tunnetuksi tekeminen. Liitto kokoaa yhteen kulttuurista ja perinteistä kiinnostuneita ihmisiä.

Ajatus naisista vaalimassa kalevalaista kulttuuria syntyi kirjailija Elsa Heporaudan ideasta, jonka hän sai vanhan Kalevalan 100-vuotisjuhlassa vuonna 1935. Häntä ihmetytti, miksi juhlayleisö oli pukeutunut iltapukuihin ja frakkeihin Suomen kansalliseepoksen juhlapäivänä. Hän jäi miettimään, mitä olisi mahdollista tehdä suomalaisen kansankulttuurin ja -perinteen kohottamiseksi.

Hänen ansiostaan Kalevalan ympärille syntyi naisjärjestö, jonka tarkoituksena oli yhdistää kansanperinteestä ja kulttuurista kiinnostuneita naisia yli puolue- ja kielirajojen. Aluksi perustettiin Muistomerkkitoimikunta, jonka tarkoituksena oli pystyttää patsas Kalevalaa laulaneiden runonlaulajanaisten muistoksi. Patsashankkeen rahoittamiseksi ryhdyttiin valmistamaan muinaiskorujen kopioihin perustuvia koruja.

Aluksi Kalevalaiset Naiset toimivat Helsingissä, mutta 1940-luvulla toiminta laajeni suurimpiin kaupunkeihin ja katto-organisaatioksi perustettiin Kalevalaisten Naisten Liitto.

Alkuperäinen patsashanke kariutui, mutta toiminnan rahoittamiseksi perustettiin liikeyritys Kalevala Koru Oy. Se on tänä päivänä kalevalaisten naisten näkyvimpiä aikaansaannoksia. Elsa Heporaudan motto "Sen, joka kopioi, on myös luotava uutta" on viitoittanut tien Kalevala Korun kehitykseen. Korumallistossa on lähes koko yrityksen toiminnan ajan ollut sekä historiallisia että moderneja koruja. Kalevala Korun klassikkokorut tuovat viestiä kaukaa historiasta. Kuten ihmisillä, myös koruilla on oma tarinansa. Korun kantajana olet myös sinä osana tarinaa.

Liiton tavoitteena on ollut kautta sen olemassaoloajan herättää kaikenikäisten suomalaisten kiinnostus perinteeseen, syventää tietoa perinteestä sekä lisätä mahdollisuuksia havaita sen merkitys omassa elämässä. Eli huomata kuinka PERINNE ELÄÄ MEISSÄ, SINUSSA JA MINUSSA.

Perinne on monimuotoinen minkä vuoksi Kalevalaisten Naisten toiminnan lähtökohtana ovat suvaitsevaisuus, yhteistyö ja ilo. Toisin sanoen meidän tulee huomata kuinka PERINNE JA KULTTUURI RIKASTUTTAVAT ELÄMÄÄMME.

Kun pyrimme herättämään kiinnostusta oman perinteemme lisäksi myös erilaisiin kulttuureihin, tehostamaan toimintaa nuoria kiinnostavissa asioissa, lisäämään harrastajien ja asiantuntijoiden kumppanuutta, havaitsemaan perinteen merkityksen ympäristössämme ja tekemään sen näkyväksi käytännön toiminnassamme sekä tukemaan sukukansojemme kansankulttuuria, meillä on MAHDOLLISUUS NÄHDÄ ENEMMÄN.

Kalevalaisten Naisten Liitto on tehnyt jo 75 vuotta tätä kulttuurityötä.

Se järjestää seminaareja, kulttuuripäiviä ja -matkoja, näyttelyitä ja kirjoituskilpailuja yhteistyössä paikallisyhdistystensä kanssa ennalta luetellun perinnetiedon pohjalta. PIRTA on Kalevalaisten Naisten Liiton kulttuuri- ja jäsenlehti. Pirran palstoilla kansanperinne ja nykykulttuuri kohtaavat toisensa.

Kalevalaisten Naisten liiton tämän juhlavuoden teema on "Herkällä korvalla". Teema on syntynyt 170-vuotiaan Kantelettaren innoittamana. Tämä vuosi on myös Kalevalan 175-vuotisjuhlavuosi. Kalevala Korun Oy:n ensimmäiseen mallistoon kuulunut Rapusolki on valittu juhlavuoden koruksi. Se esiteltiin rouva Kaisa Kallion teekutsuilla jo vuonna 1937.

Rauman Kalevalaiset Naiset

Rauman Kalevalaiset Naiset ovat toimineet tänä vuonna 25 vuotta. Porilaiset Kalevalaiset Naiset ovat kummejamme. Kiitos niille naiselle, jotka vuonna 1985 päättivät kummien kehotuksesta perustaa oman Rauman yhdistyksen.  Mukana on vuosien ja vuosikymmenien varrella ollut paljon vahvoja ja merkityksellisiä naisia. He ovat saaneet yhdistyksen toimimaan ja viemään kulttuurin ilosanomaa vuosikymmenien saatossa eteenpäin. Moni henkilö on jo jättänytkin meidät tässä ajassa, mutta heidän merkityksensä nykyisen yhdistyksen tukipilareina on ollut merkittävä. Kiitos siitä heille kaikille!

Oma mukana olemiseni alkaa yhdistyksen 10- vuotisjuhlavuodesta 1995. Sain osallistua 10-vuotisjuhliimme ja olla edustajana samana vuonna Turussa järjestetyssä Kalevalaisten Naisten liiton vuosikokouksessa ja seminaarissa. Yhdistys tuntui heti omalta, ”hurahdin” siihen heti ja täydellä sydämellä. Olen saanut olla mukana monessa ja tehdä paljon rakkaan yhdistyksen puitteissa.

Nykyisen puheenjohtajan, Riitta Korhosen, aloitteesta Rauman Kalevalaiset Naiset päättivät vuonna 1989 ryhtyä suurisuuntaiseen projektiin eli Rauman miehen kansallispuvun suunnitteluun ja valmistukseen. Ahkerasti yhdistyksen osaavat naiset ompelivat Rauman seudun naisen pukuun puettuja mollamaijatyyppisiä nukkeja. Yhdistyksen varapuheenjohtaja Anna Nurmi-Nielsen oli piirtänyt mollamaijan vartalon kaavat ja yhdessä ommeltiin tilkuista vaatteet nukeille. Itse osallistuin melko vähän tähän nukkeprojektin ompeluosuuteen, luultavammin yhden käden sormilla voi lukea ne kerrat kun olin mukana, mutta olen kuullut kerrottavan kuinka lanka suihki ja nuket valmistuivat mukavissa jäsenilloissa monen vuoden ajan. Näitä nukkeja myymällä ja arpajaisvoittoina pitämällä kerättiin rahaa miehen puvun valmistusta varten.

 Mukaan tulin siinä vaiheessa kun miehen pukua suunniteltiin Rauman museon esineistöön kuuluvan, räätäli Zidenin vaateparresta. Tätä työtä johti jälleen museonjohtaja Anna Nurmi-Nielsen ja hän neuvotteli kansallispukuneuvoston kanssa ansiokkaasti kaikista yksityiskohdista ja valmisti itse mallikappaleita arviointia varten.

 Kokonaisuudessaan Zidenin puku ei tullut sellaisenaan käyttöön vaan takki ja liivi. Zidenin pukuun kuuluivat säämiskäiset polvihousut mutta polvihousuista luovuttiin ja päätettiin tehdä samalla luukkuhousuperiaatteella pitkät housut merimiesten malliin.

Ahkerasti pidimme tilaisuuksia ja myimme arpoja joiden pääpalkintona pukunuket olivat, jotta saimme suunnattoman summan rahaa kokoon ensimmäistä pukua ommeltaessa. Ensimmäinen puku meni Jyväskylässä sijaitsevaan kansallispukumuseoon ja sen hinta oli tuolloin vuonna 1997, 40.000 mk.

Toinen puku tuli noin puolet halvemmaksi, eihän siihen kuulunut enää kaavoitus- ja ompeluohje suunnittelua ja siihen aloimme taas ahkerasti kerätä rahaa. Puku lahjoitettiin valmistuttuaan, vuonna 1998, Rauman omaan museoon.

Uskon, että ilman äärettömän tarkkaa, silloista taloudenhoitajaamme Aura Marjomäkeä, emme koskaan olisi selviytyneet moisesta koitoksesta.

Näin Rauman mies oli saanut oman hyväksytyn kansallispuvun. Rauman seudun naisen puvun olivat Liike- ja Virkanaiset valmistaneet kansallispukuneuvostoon ja - raatiin kuuluneen Kansallismuseon tekstiiliosaton intendentti fil. tri. Toini- Inkeri Kaukosen johdolla jo 1960-luvulla. Nyt Rauman seudun naisella sekä Rauman miehellä on oma puku ja ainakin puolet kunniasta kuuluu meille Rauman Kalevalaisille Naisille.

Jokainen vuosikymmen on tuonut toimintaan mukaan omia arvojaan ja asetelmiaan. On pidetty silakkapäivällisiä, jäsenemme Helga Virtanen on suunnitellut Kalevala-ryijyn joka on lahjoitettu vanhainkotiin, käyty kevät- ja syysretkillä esim. Hämeen historiallisia linnoja katsomassa sekä kierretty retkillä Satakunnan eri ruukeilla. On tavattu kulttuurivaikuttajia, vierailtu Kalevalaisten Naisten Liitossa ja Kalevala korun tehtailla useampia kertoja, niin vanhoissa Helsingin keskustan tiloissa kuin nykyisessä Valimon tilassa. On käyty tapaamassa eduskunnassa satakuntalaisia vaikuttajanaisia, tehty yritysvierailuja, tutustuttu ympäristöön ja käyty paikallisten taiteilijoiden työhuoneissa vierailuilla. On oltu yhteisillä matkoilla ja tilaisuuksissa porilaisten kummiemme kanssa sekä matkailtu yhdessä porilaisten, turkulaisten ja huittislaisten Kalevalaisten Naisten kanssa. Mm. nyt jo kolmena kesänä olemme yhdessä käyneet Turussa Samppalinnan kesäteatterissa.

On valmistettu oma paperinukke, jonka yhdistyksemme jäsen, taidegraafikko Riita Lehto-Toivanen, on suunnitellut. On tehty pitsikortteja sekä silkkikortteja. On osallistuttu Osaava Nainen messuille, viety liiton kokousiin milloin pitsitietoutta tai annettu nypläysnäytöksiä, tietystikin yhdistyksemme edesmenneen jäsenen Impi Alangon toimesta. On viety esille liiton vuosikokoukseen Helsinkiin raumalainen kapioarkku sisältöineen.  Nämä muistuivat mieleeni oman toimintani ajoilta. Hauskaa on ollut ja aina, kun on tavattu muualta maasta olevia Kalevalaisia Naisia, on saatu uusia ideoita ja uutta tuulta purjeisiin.

Olen saanut myös osallistua Kalevalaisten Naisten liiton toimintaan kuulumalla liiton kulttuurijaostoon, jossa sain olla mukana suunnittelemassa mm. vuosikokous- ja seminaaripäivien sisältöä sekä antamassa oman panokseni esiintyjien valintaan.

Eräs suuri urakka Raumalla, josta selvisimme kiitettävästi, olivat vuonna 2006 järjestetyt Kalevalaisten Naisten liiton vuosikokouspäivät. Häplänperän valittajat olivat niissä juhlissa menestysnumero, josta puhuttiin pitkään Helsingissäkin.

Kiitollisuudella muistan kaikkea sitä missä olen mukana saanut olla. Jokainen Kalevalainen Nainen Raumalta on lähellä sydäntäni. Tunnen suurta kiitollisuutta ja samalla nöyryyttä siitä että olen saanut olla mukana ja rakentaa näin siltaa tulevaisuuteen.

Olen usein miettinyt mikä vaikutus omalla äidilläni on ollut kulttuurisiemenen kylvämiseen ja siihen kosketuspintaan jonka olen hänen kauttaan Kalevalaisiin Naisiin saanut.

Äitini oli liikkeenharjoittaja ja kuljetti minua pienenä aina noin 12-vuotiaaksi asti mukanaan Helsingissä tukkuliikematkoillaan. Tuon aikaiset kulkuneuvot olivat hitaita ja niinpä Jämsästäkin matkustettiin Helsinkiin yöjunalla mennen tullen. Tukkuliikekierrospäivä oli aina kiireinen mutta päivällä piti käydä syömässä. Äiti vei minut vuosien aikana lähes joka Helsingin-matkalla syömään Kestikartanoon, kunnes sitä kerran ei enää ollutkaan!

Muistan vielä aivan hyvin millaisen vaikutuksen vilkkaalta kadulta astuminen tuohon tilaan lapsessa aiheutti. Kadulta mentiin portaita pitkin toiseen kerrokseen ja se tila ei ollutkaan mikään tavallinen tila. Vastassa oli iso Louhi patsas. Seinät olivat puupintaiset ja tunnelma rauhallinen. Ruoka oli tarjolla isossa noutopöydässä. Katossa oli tähtitaivas ja sitä lähemmäksi pääsi jos onnistuttiin saamaan pöytä parvelta. Tarjoilijat olivat puetut mustiin pukuihin ja valkoisiin esiliinoihin. Ruoka oli esillä kauniisti ja aina esillä oli jotain vuodenaikaan liittyvää kattauksessa ja huoneiston koristelussa. Design-tuotteita ja käsitöitä oli aina myös esillä tilassa.

Äiti kertoili minulle kulttuurista ja sen merkityksestä sekä seurasi aikansa trendejä mm. taideteollisuuden kautta. Olen usein miettinyt että äitini olisi ollut hyvä Kalevalainen Nainen jos sellainen yhdistys kotiseudullani olisi ollut.

Myös eräs isän puolen tädeistä, Jyväskylän seudulta, luotsasi paikkakuntansa Kalevalaisia Naisia. Hän oli vahva nainen, poikakodin johtajatar ja innokas harrastusnäyttelijä. Varmaan hänen persoonansa ansiosta yhdistin lapsena näyttelemisen ja Kalevalaiset Naiset toisiinsa. Olinhan usein mukana istumassa katsomossa kun sen paikkakunnan Kalevalaiset Naiset esittivät kesäteatteria johon täti oli itse kirjoittanut kuvaelman, ohjannut näytelmän ja jossa hän itse näytteli. Näytelmät käsittelivät aina sen paikkakunnan menneisyyden tapahtumia. Tämän tähden luulen saaneeni käsityksen, että kuuluminen Kalevalaisiin Naisiin on jotain todella mukavaa ja hauskaa tekemistä.

Kalevalaiset Naiset Raumalla eivät ole kiinnostuneita vain kalevalaisesta kulttuurista vaan myös kaikesta lähikulttuurista. Siksi olemme nostaneet Rauman vahvuuksia esille aina kun se vain on ollut madollista. Rauma keskiaikaisena kaupunkina tarjoaa meille mahdottoman määrän kulttuuria ja perinnettä niistä esimerkkeinä mm. oma kieli, vanha arvokas kaupunki ja pitsiperinne. Näistä ja lukemattomista muista pienistäkin asioita riittää ammennettavaa varmasti myös tulevaisuudessa.

Alussa toivotin myös miespuoliset yhdistyksemme jäsenet tervetulleiksi. Suomessa on monissa yhdistyksissä myös miespuolisia jäseniä ja useat yhdistykset ovat pudottaneet nimestään, Naiset, pois esim. Huittisten yhdistys perustettiin ilman tuota etuliitettä. Saattaa olla että sekin tulee meille seuraavien vuosien aikana ajankohtaiseksi. Olen saanut tutustua moniin kulttuurista kiinnostuneisiin raumalaisiin miehiin ja toivonkin heidän liittyvän terhakkaaseen joukkoomme. Yhdistykseemme liittyneet miehet ovat näyttäneet muille miehille oivan esimerkin eivätkä ole pelänneet leimautumista. Hienoa! Toivon sydämestäni että perinteestä ja kulttuurista kiinnostuneet raumalaiset miehet tekisivät saman päätöksen. Näin saisimme myös miesnäkökulmaa toimintaamme ja vahvaa raumalaista kulttuurialan osaamista joukkoomme.

Toivotan juhlivalle yhdistykselle menestystä ja pitkää ikää ja uusia tuulia purjeisiin mihin ikinä ryhtynevätkään!

Kaikki oman paikkakunnan kulttuuri ja perinne on arvokasta tallentaa ja saada aina uudet sukupolvet tajuamaan sen omaleimaisuus ja siitä nouseva voima. Ilman menneisyyden tajuamista ei voi ymmärtää edes tätä päivää saati tulevaisuutta!

 

Onnea 25-vuotiaalle yhdistykselle!

 

Raumalla 17.10.2010

Kirsi-Marja Siltavuori-Illmer

museonjohtaja

Kalevala Koru Oy